Siirry sisältöön

Ratkaisut / Ongelma-alueet

Siitepöly


Haasteet

Puiden ja ruohon siitepölyhiukkasia on ilmassa pohjoisella pallonpuoliskolla noin helmikuusta syyskuuhun. Monet ihmiset reagoivat flunssan kaltaisilla oireilla, kuten kutisevilla silmillä, tukkeutuneella tai vuotavalla nenällä ja aivastelulla. Yleinen sairauden ja väsymyksen tunne voi hoitamattomana voi johtaa astmaan. Siitepölyallergiaan ja astmaan sairastuu Eumetnetin mukaan 15–40 prosenttia Euroopan väestöstä, ja niihin liittyvien välittömien ja välillisten kustannusten arvioidaan olevan 50–150 miljardia euroa vuodessa. Huono sisäilma pahentaa ongelmia, ja kaiken kukkuraksi siitepöly ja muut epäpuhtaudet kerääntyvät sisäilmaan. Euroopan komission mukaan sisäilma on usein jopa 50 kertaa saastuneempaa kuin ulkoilma. Onneksi meillä on siihen ratkaisuja.

Ratkaisut

FS 30 Standard ja FS 70 Standard ovat hyvin varustettuja vähentämään siitepölyn ja muiden epäpuhtauksien määrää ilmassa. FS 30 Standard on pienikokoinen ja soveltuu enintään 100 m²:n tiloihin. FS 70 Standardia suositellaan enintään 260 m²:n tiloihin. Molempien äänitaso on hyvin alhainen, jotta oppilaiden tai työntekijöiden keskittyminen ei häiriinny. Puhtaammalla ilmalla on monia etuja. Sekä lyhyen että pitkän aikavälin terveys ja tuottavuus paranevat, kun poissaolot vähenevät. Tiloista tulee viihtyisämmät, puhtaammat ja miellyttävämmät.